maanantai 2. marraskuuta 2015

Paukapäällä on kummallinen patti

Tuossa viime maanantaina Miskan eutanasian jälkeen huomasin, että Saagalle oli ilmestynyt kummallinen patti kurkun kohdalle. Semmoinen kiinteä, pingispallon kokoinen patti. Eikä se todellakaan ole voinut siinä kauaa olla, koska sen kyllä erottaa kun tuota koira katsookin vain.


Patti ei ole kipeä, eikä tunnu muutenkaan häiritsevän. Kaikki vaikuttaa normaalilta, mutta silti olen mielessäni käynyt kaikki pahimmat vaihtoehdot läpi. Tosin nyt kun asiaa on miettinyt enemmän, niin minusta Saaga väsyy hirmu nopeasti. Esimerkiksi koirapuistossa se on yleensä ensimmäinen koira, mikä menee maahan läähättämään. Tottakai se riehuukin paljon, mutta niinhän tekee muutkin koirat! Ja luulisi, että pennulla on parempi kunto kuin mitä aikuisella? Vai olenko nyt vain liian vainoharhainen ja haen kaikenlaisia oireita tuossa koirassa.. Luonteeltani olen nimittäin sellainen, että pelkään aina pahinta ja varaudun sen mukaisesti, jottei sitten vakavammatkaan uutiset tulisi ihan puskista. Tähän asti tosin huoli eläimistä on aina ollut turha, eikä vielä *koputtaa puuta* millään lemmikillä ole ollut mitään vakavampaa.

Ensimmäisenä mieleen tuli tietysti varmaan kaikista pahin, eli kasvain. Googlen kautta löysin tietoa imusolmukesyövästä, mikä sinänsä ei ole kovin kaukaa haettua, sillä se voi puhjeta nuorellekin koiralle eikä yleensä oireile muulla tavalla, kuin imusolmukkeiden turpoamisella. Ylläoleva linkki kertoo mm. näin:

"Monista muista kasvainsairauksista poiketen lymfooma on koko elimistön sairaus eikä kirurgiasta yleensä ole apua sen hoidossa. Lymfoomaa voidaan hoitaa solunsalpaajilla, ja se on yksi parhaiten solunsalpaajahoitoon vastaavista kasvainsairauksista koirilla. Solunsalpaajilla 80–90 % koirista saadaan täysin oireettomiksi. Keskimääräinen elinikä hoidetuilla koirilla vaihtelee kuudesta kuukaudesta vuoteen, mutta jopa 20–25 % hoidetuista koirista on elossa kahden vuoden kuluttua hoidon aloittamisesta. Ilman hoitoja keskimääräinen eliniän ennuste on muutamia kuukausia."



Ei siis kovin hauskalta kuulosta, että tälläinen osuisi omalle kohdalle, etenkin kun Saaga on vasta puolivuotias pentu. Tosin, imusolmukkeethan sijaitsevat kurkun sivuilla eikä keskellä(?), ja minun mielestä patti on sitten taas melkein keskellä. Ehkä hieman enemmän koirasta katsottuna oikealla, mutta ei kovin paljon.

Toisaalta se voi olla myös ihan pelkkä rasvapatti, mikä on yleensä vaaraton. Tai sitten voi johtua jostain tulehduksesta, kuten minulle puhelimessa sanottiin, kun eläinlääkäriin aikaa varasin. Tai sitten hammasongelmista. Tai sitten vierasesineestä suussa. Tai tai tai. Vaihtoehtoja on paljon, joten pelkän patin perusteella on tälläisen amatöörin kovin vaikea lähteä tekemään sen tarkempaa päätelmää, vaikkakin toki kauhukuvat pyörivät kokoajan mielessä.

Lisämausteeksi eiliseltä lyhyeltä hihnalenkiltä pari kuvaa, ennen näitä kuvia Saaga pääsi minulta karkuun. Hihna vain lipesi kädestäni (koira ei siis edes vetänyt!) ja samassa Saaga ampaisee matkaan. Olin hetken ihan kauhuissani, vieressä menee autotie ja edessä toinen. Päätin vain tehdä äkkikäännöksen ja kävellä vähän matkaa poispäin - koska jahtaamisesta ei ole tämän kanssa koskaan mitään hyötyä (ja olisi varmaan näyttänyt todelta hyvältä, kun jahtaan koiraa vaunujen kanssa eikä koiraa kiinnosta hevonpätkää mikään emäntä siinä kohtaa) Huomaan vain, että Saaga jää tarpeilleen ihan lähelle. Pysähdyn ja kutsun sitä nimeltä. Helpotus onkin kova, kun typy juoksee suoraan luokse ja jää siihen. Olisihan se voinut yrittää vielä karkuun, mutta onneksi hihna sotkeutui niin pahasti takajalkaan, ettei se päässyt kunnolla juoksemaan. HUH!
Ehkä en nyt yritä analysoida tuota pattia sen enempää, vaan annan eläinlääkärin tutkia asiaa perjantaina, kun sinne mennään. Toivottavasti selvitään ilman vakavampaa diagnoosia (ja pienellä laskulla myös, kiitos!) Siihen saakka jatketaan kuten ennenkin, tänään oltiin taas koirapuistossa tunnin verran ja Saaga sai siellä painia monen kivan koirakaverin kanssa. Eräs toinen narttu yritti vähän kyykyttääkin, mutta Saaga ei kovin helpolla alistunut, näytti jopa hieman hammasrivistöään, vaikka kyllä loppujenlopuksi jäi alakynteen ja nöyrtyi.

Peukut pystyyn, ettei ole nyt mistään vakavasta kysymys!


♥ Sisu

maanantai 26. lokakuuta 2015

† 26/10/2015 Miska

tämä on illan, viimeinen hetki
aika on lähdön jäähyväisten
syntyvät tähdet, viilenee tienoot
siivillä tuhkaa, käy yöperhonen



suru on lahja jäljelle jäävän
kaiho on kaipaavan omaisuus
sen iltaisin tiedän, vielä heräävän
kun tähdissä loistelee ikuisuus



hyvä on aina lähtevän mennä
vapaa on aina siirtyvän sielu
kun aamulla palaat, mun vaahteraan lennä
ja lohtua laulaa mun lintuni nielu


Hyvästi Miska. ♥

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Saaga metsässä


Mielestäni jokaiselle koiralle olisi todella tärkeää päästä liikkumaan vapaana metsässä, kun muualla se ei oikein ole järkevää tai edes mahdollista. Lukuunottamatta tietenkin omaa pihaa, mutta kaikilla (esim. allekirjoittaneella) ei sitä ole. Tietenkin vain, mikäli koira ei karkaa irti päästessään. Näissä tapauksissa esim. pitkä jäljestysnaru toimii ihan hyvin.

Erityisesti pennun kasvavalle lihaksistolle on hyvää jumppaa metsässä rämpiminen ja siellä pentu saa itse päättää oman kulkureittinsä - joko ihan umpimetsässä hyppien taikka polulla omistajansa kanssa kulkien. Vapaana ollessaan koira saa liikkua juuri siinä vauhdissa kuin haluaa eikä hihna rajoita sen liikkumista. Mieluummin siis niin päin, että isoimmat energiat ja pidemmät lenkit toteutetaan vapaana ja hihnassa vain lyhyemmät lenkit ja pissatuskierrokset. Tietty aina näin ei ole mahdollista.

Vaikka Saaga pääosin osaa kulkea hihnassa ihan hyvin, ei kaksimetrinen hihna millään riitä. Lenkille lähtiessä energiaa on niin vietävästi, että koko koira on tulta ja tappuraa. Pitäisi pistää juoksuksi, mutta vaunujen kanssa se ei ole järkevää. Eli usein näillä hihnalenkeillä kiristyy sekä hihna että hermot. Eikä koira näin todellakaan pääse liikkumaan vapautuneesti ja lenkkeilystä kaupungissa tulee pakkopullaa. Siksipä pyrin juuri siihen, että hihnassa tehdään vain välttämättömät kierrokset ja vapaana hoidetaan sitten oikea lenkkeily. Niin Saaga saa paljon tehokkaammin purettua energiaa ja omatkin hermot kestää paremmin.

Lisäksi metsässä on niin paljon hajuja, että jo niiden tutkiminen antaa koiralle tekemistä. Saaga usein painelee nenä maassa eteenpäin, kunnes pian pysähtyy ja kääntyy katsomaan, tuleeko se emäntä vielä perässä. Tai sitten jää jälkeen mielenkiintoisen hajun takia ja juoksee sitten vauhdilla kiinni. Saaga kulkee metsässä aina irti eikä ole toistaiseksi kertaakaan lähtenyt pitkälle. Kyllä se voi kadota näkyvistä, mutta tulee hetkenpäästä joko luokse tai sitten ihan lähelle ainakin. Katsotaan tilannetta uudemman kerran, jos Saaga lähtee joskus hirven perään. Kasa hirven kakkaa ja hirven makuupaikka ei ainakaan yhdellä metsälenkillä herättänyt sen suurempaa kiinnostusta.

Metsä on paikka, missä käskyt jäävät melkein kokonaan pois. Ei ole jatkuvasti kurinalaista ja säänneltyä toimintaa, vaan nimenomaan rehaamista ja karaamista. Ainoa käsky metsässä on luoksetulo, mitä vältän kuluttamasta loppuun, koska se lakkaa toimimasta Saagalle muuten. Jos Saaga ei käskystä tule luokse, niin lähden itse juoksemaan "karkuun". Tämä toimii aina, joten ei tarvitse toistella: "Saaga! Saaga! Saagaa..... SAAGA!! Tänne!" Ainakin toimii tällä koiralla tehokkaasti tappamaan koko luoksetulokäskyn merkityksen.

En väitä, etteikö koiran hihnakäytöksen opettelu ole tärkeää. On se, ja sitä mekin hiomme kokoajan paremmaksi, jotta ne pienetkin lenkit hihnassa sujuisi hyvin. Saaga osaa suurimmaksi osaksi kulkea ihan hyvin hihnassa, mutta kiinnostavan hajun tarttuessa nenään rupeaa helposti vetämään ja esim. toisten koirien ohitus ilman haukkumista on toistaiseksi haave vain.

Treenaaminen siis jatkuu - ja metsälenkit!


♥ Sisu

perjantai 23. lokakuuta 2015

Ensimmäinen yhteinen Match Show

11.10 Oltiin tosiaan jännän äärellä, kun lähdettiin kokeilemaan onneamme ensimmäiseen Match Showhun. Tarkoitus oli ihan treenimielessä osallistua ja katsastaa, millaisia tapahtumia nämä ovatkaan. Ikinä en ole siis vastaavissa käynyt ja luonnollisesti Saagallekin tämä oli ensimmäinen kerta.

Ilmottautuminen alkoi klo 11 ja kuuluimme siis isojen pentujen luokkaan. Meitä ennen oli lapsikehät, mitä kyllä seurasin, mutta vain toisella silmällä. Saaga piti vähän meteliä ja olisi voinut leikkiä muiden koirien kanssa, joten se vaati ison osan keskittymistä. Huomasin siinä myös, että metsästyskoirat olivat tämän tilaisuuden äänekkäintä sakkia. Oikeastaan minkään muun rotuinen koira ei tainnut pahemmin haukkua. Vahvisti entuudestaan käsitystä siitä, että tälläiset koirarodut vain ovat yksinkertaisesti aika haukkuherkkiä.

Meidän luokan alkaessa kokoonnuttiin kaikki kehään, missä Saaga tietty hieman sähläsi, paljon koiria edessä ja takana. Yllättävän rauhassa siltikin malttoi olla eikä haukkunut kertaakaan kehässä. Malttoi seisoakin hieman ja ravasi yllättävän hyvin vierellä! Sen jälkeen oli parikehät ja meidän kanssa oli jo 8kk ikäinen selvästi tottuneempi koira. Saaga seisoi pieniä pätkiä nätisti kerrallaan ja edelleen raviosuus sujui tosi hyvin. Tuomarinkin Saaga antoi tunnustella ja jopa hampaat katsoa. Saatiin sininen nauha. Eli se huonompi, mutta ei ollut itselleni mitään merkitystä. Olin niin hämmennyksissä jo Saagan tilanteeseen nähden erinomaisesta käytöksestä!

Siitä sitten sinisten kehään ja samat jutut taas uusiksi. Saaga ei malttanut juurikaan enää seisoa, mutta taas yllätti raviosuudella. Mutta isompi yllätys oli, kun sijoituttiin neljänsiksi!

Eli ensimmäisestä Match Showsta napattiin vihreä ruusuke (+kakkapusseja, märkäruokapurkki ja herkkupussi), ihan huippua! Olin kyllä niin ylpeä tytystä, vaikkei edes sijoitusta lähdetty havittelemaan, niin se tuli silti. :)


♥ Sisu

Hellurei!

Blogin Rakkaudesta harmaaseen -päätähtenä toimii, no mikäs muukaan kuin koira! Tuo koira on nimeltään Saaga ja nimensä veroisesti erittäinkin harmaa koira, mitä on siunattu kahdella hienolla rodulla. Saaga on siis sekarotuinen, mutta siitä viis.

Saagan emä, Korpihirven Vappu, on norjanharmaahirvikoira. Isä, Raikukorven Ruuti, taasen jämtlanninpysykorva. Eli minulla on kahden varsin hienon (ja alkuperäisen!) rodun edustaja hyppysissäni! Alunperin tarkoitukseni oli lähteä havittelemaan saksanpaimenkoiraa, mutta se tyssäsi kahteen asiaan: a) rahaan b) en tahdo tuhlata rahojani pilalle jalostettuun koiraan, mikä todennäköisesti sairastaa elämänsä aikana enemmän kuin laki sallii, ja siitäkään huolimatta että sattuisi olemaan terve, en tahdo missään nimessä tukea omalta osaltani koirien jalostusta.
Liian monta koirarotua on ihminen pilannut. Pilannut sekä koiran fyysisen olemuksen, että sen mitä korvien välissä on. Terveys ei ole kova sana, kun katsoo miltä koirat nykyään näyttää.

Ja oikeastaan Saaga sattui osumaan silmiini, kun hakusessa oli edullinen koira ja mielellään mahdollisimman alkuperäisrotuinen. Ja nämähän molemmat rodut ovat ikivanhoja. Ja pääosin niillä on hyvä terveystilanne. Joten kaivoin kuvetta ja lähdin koiraostoksille Seinäjoelle.

Saaga on ensimmäinen koirani. Ja ensimmäinen koira, mihin tosiaan voi mennä välillä hermot, kun ei me oikein puhuta samaa kieltä aina. Mutta Saaga on myös ensimmäinen koira, minkä kanssa ne onnistumiset tuntuu hyviltä. Näkee oman työnsä tulosta, vaikkakin välillä risukasojen läpi.

Jo alusta saakka Saaga on vakuuttanut minut (ehkä myös muut) rauhallisella luonteellaan. Kun taloudessa on myös pieni ihmislapsi, on selvää että koiran tulee olla rauhallinen ja mielellään omata hyvät hermot. Sen tulee myös olla siltäosin järkevä, että se ei "nouse ihmistä vastaan", eli tottelee kun käsketään ilman suurempaa showta. Mikäs olisikaan sen mukavampaa, kun komentaa itsepäistä koiraa lapsi sylissä, kun ei siinä tappelemaankaan voi ruveta.

Saaga on siis sopiva setti meille, vaikka sekin osaa olla itsepäinen. Todellakin. Mutta se ei ole tippaakaan agressiivinen ihmisille tai muille koirille, mikä tekee itsepäisyydestä sallittua. Pitäköön luonteensa, kunhan pääosin tottelee.

20.4.2015 syntynyt Saaga on nyt siis puolivuotias. Kokoa rupeaa olemaan ihan hyvin, viime tietojen mukaan painoa on 20kg ja korkeutta ~55cm. Jännä nähdä minkälaiseksi tuo kasvaa, varsinkin kun massaa oletettavasti tulee vielä lisää. Kumminkin nyt korkeus on jo norjanharmaan ihannenartun ylittänyt, joten luultavasti koko tulee enemmän jämptiltä.

Sen enempää jauhamatta, tervetuloa blogin pariin!


♥ Sisu